Liikkuva aikuinen -ohjelma haluaa työikäiset liikkeelle

Vuoden alussa on aloittanut toimintansa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Liikkuva aikuinen -ohjelma, jonka tavoite on kunnianhimoinen ja kirkas: saada työikäiset liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi.

Kuntia ja työpaikkoja kaivataan mukaan yhteistyöhön.

Vuoden alussa on aloittanut toimintansa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Liikkuva aikuinen -ohjelma, jonka tavoite on kunnianhimoinen ja kirkas: saada työikäiset liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi.

Työtä riittää, sillä 80 % työikäisistä ei liiku tarpeeksi. Liikkumaton ja passiivinen elämäntapa heikentää elämänlaatua ja aiheuttaa samalla yhteiskunnalle yli kolmen miljardin euron vuotuiset kustannukset muun muassa sairaanhoitokuluina ja työstä poissaoloina. Kuntatasolla tämä tarkoittaa kymmenien, jopa satojen miljoonien eurojen kustannuksia vuodessa kunnan koosta riippuen.

Liikkuva aikuinen -ohjelma etsii tilanteeseen ratkaisuja. Työssä on kaksi pääväylää:

1) Työpaikat halutaan herätellä näkemään liikunta ja riittävä fyysinen kunto keinona ylläpitää henkilöstön työkykyä. Liikunnan hyödyt fyysiselle kunnolle, ajattelulle, oppimiselle, muistille ja luovuudelle ovat kiistattomat. Liikkuva aikuinen -ohjelma tarjoaa liikunnan monipuoliseen hyödyntämiseen tietoa ja toimintamalleja.

2) Kuntia patistetaan tarjoamaan liikuntaneuvontaa vähän liikkuville. Tavoitteena on, että tasalaatuista liikuntaneuvontaa saa joka kunnassa samaan tapaan kuin esimerkiksi fysioterapiaa. Palvelu on osa ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa.

Työn pääpainopisteiden lisäksi Liikkuva aikuinen -ohjelma muun muassa pitää yllä miesten hyvinvointiin keskittyvää Olipa kerran mies -sivustoa, järjestää fyysisen kunnon roadshow-mittauksia sekä organisoi vuosittain työyhteisöille suunnatun Porraspäivät-tapahtumaviikon.

Uusi ohjelma puhuu erityisesti arkisen aktiivisuuden ja liikkumisen puolesta. Ohjelma tekee myös työtä sen eteen, että yhteiskuntaa rakennetaan liikkumista suosivaksi kaikille, olipa elämäntilanne mikä hyvänsä.

Liikkuva aikuinen -ohjelma jatkaa 25 vuotta sitten perustetun, vuoden lopussa toimintansa päättäneen Kunnossa kaiken ikää -ohjelman perintöä. Liikkuva aikuinen -ohjelman toteutuksesta vastaa Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö Likes.

Kehtaa, viitsi, uskalla! Katso, miten aktiivisuudesta tehdään uusi normaali www.liikkuvaaikuinen.fi.

Lisätietoja

Jyrki Komulainen

Jyrki Komulainen

Ohjelmajohtaja Liikkuva aikuinen -ohjelma +358500542193 jyrki.komulainen@liikkuvaaikuinen.fi

Annamaija Manninen

Annamaija Manninen

Viestintäpäällikkö vs. Liikkuva aikuinen -ohjelma +358447695384 annamaija.manninen@liikkuvaaikuinen.fi

Lue seuraavaksi nämä

Keski-Suomessa vahvistetaan lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemista perhekeskuksissa

Keski-Suomessa on käynnistynyt kolmivuotinen Meijän perhe liikkeellä -hanke, jossa vahvistetaan perhekeskus-, liikunta- ja järjestötoimijoiden yhteisiä käytäntöjä lapsiperheiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Tavoitteena on, että työn, järjestö- tai vapaaehtoistoiminnan kautta lapsiperheitä kohtaavilla on aiempaa enemmän työkaluja perheiden hyvinvointia edistävien teemojen, kuten liikunnan ja liikkumisen, puheeksi ottamiseen sekä liikkumaan kannustamiseen.

Lue lisää

Seuratukihankkeissa halutaan kehittää yhteistyötä koulujen kanssa

Vuonna 2019 opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) liikunnan vastuualueen myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea sai 395 hanketta 64 lajista yhteensä yli 3,7 miljoonaa euroa. Joka toisessa hankkeessa tavoitellaan kouluyhteistyötä.

Lue lisää