Kulttuuri liikuttaa

Alueelliset koulutukset Joutsassa, Keuruulla/Petäjävedellä ja Laukaassa keväällä 2022.

Kulttuuri liikuttaa -koulutus on suunnattu perhekeskustoimintaan (lasten, nuorten ja perheiden palvelut ja toiminnot) kytkeytyville eri alojen ammattilaisille sekä kolmannen sektorin ja seurakuntien toimijoille. Koulutus on maksuton. 

Lähikuvassa lapset piirtävät.

Koulutuksen sisältö

Koulutuksen sisältönä on tutustua aiheeseen johdattelevan orientaatioluennon myötä kulttuurihyvinvoinnin käsitteisiin ja tavoitteisiin. Työpajoja ohjaavat eri alojen taiteentekijät tarjoavat työkaluja käytettäväksi erityisesti asiakastyössä tapahtuviin kohtaamisiin. Tärkeänä osana työpajoja on ilo ja omien vahvuuksien hyödyntäminen työssä jaksamisessa ja kehittymisessä. 

Kulttuurihyvinvoinnin teoriaa avaavan orientaatioluennon pitää Jyväskylän kaupungin kulttuuripäällikkö Mari Aholainen. Aholaisella on kahdenkymmenen vuoden kokemus kulttuurihyvinvoinnin edistämisestä julkisella sektorilla. Kulttuuripolitiikan väitöskirjatutkijana hän on keskittynyt erityisesti ikääntymisen, hyvinvoinnin ja talouden kysymyksiin.

Kuva: Matti Häyrynen

Työpajoja ohjaavat

LitL, tanssitaiteilija Teija Häyrynen

Teija Häyrysellä on pitkä kokemus tanssitaiteen menetelmien kehittämisestä ja hyödyntämisesti erilaisissa yhteisöissä.  Häyrynen toimii kouluttajana, esiintyjänä ja pedagogina ja on tehnyt aiemman uran luovien alojen lehtorina Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. 

Näyttelijä FIA, opettaja KM Ville Kiljunen 

Ville Kiljunen on näytellyt useissa ammattiteattereissa, tuotannoissa ja televisiosarjoissa. Juontajana ja käsikirjoittajana Kiljunen on tuttu myös Pikku Kakkosesta. Kiljunen on Jyväskylän kristillisen opiston Teatterikoulutuksen vastuuopettaja. Hän on kokenut ohjaaja ja kouluttaja. Tällä hetkellä Kiljunen on freelancer, ja hänet voi nähdä muun muassa Varkauden teatterissa Vexi Salmen roolissa.

Muotoilija AMK, kuvataiteilija Sini Koistinen

Sini on työskennellyt omalla toiminimellä vuodesta 2014 asti (Sinin Uniikkimuotoilu). Materiaalituntemus on laaja: pääaineena hän on opiskellut koru- ja hopeamuotoilua, mutta osaamista löytyy lisäksi kuvataiteesta, kuvanveistosta ja valuista, sanataiteesta, metallitöistä ja tekstiilitaiteesta. Usein nämä kaikki tekniikat yhdistyvät näyttelyissä ja muissa projekteissa, joko yksin tai muiden taiteilijoiden kanssa toteutettuna. Ohjaajakokemusta on karttunut kerhoista, pajoista ja leireistä sekä urheilun parista aina maajoukkuevalmennukseen asti. Tällä hetkellä hän toimii päivätöidensä ohella ohjaajana Kulttuuriaitalla ja koordinoi kesän 2022 taideleiriä sekä pop up -myyntiä muiden taiteilijoiden kanssa. 

Lamppu

Luento

Johdanto kulttuurihyvinvoinnin teoriaan ja tavoitteisiin (1 h)

Teams-yhteydellä to 24.3 klo 9–10

Työpaja

Taiteellisten menetelmien mahdollisuudet eri toimintaympäristöissä

Työpajassa jokainen osallistuja saa osallistua kunkin taiteilijan vetämään työpajaosioon. Työpajojen tarkoituksena on herätellä omaa taiteellista tekijyyttä ja ajattelua osana omaa ammatillisuutta. Aikaisempaa kokemusta ei odoteta.

  • Keuruu ja Petäjävesi yhdessä ti 29.3. klo 14-17
    Keuruun ja Petäjäveden yhteinen työpaja järjestetään Lemettilän tilalla Petäjävedellä.
  • Laukaa ke 30.3. klo 14-17
  • Joutsa to 31.3. klo 14-17


Ilmoittaudu koulutukseen ma 21.3.2022 klo 16 mennessä!

Ilmoittautuneet saavat linkin orientaatioluennolle. Luento tallennetaan, ja tallenne lähetetään kaikille ilmoittautuneille. Jos ei pääse mukaan luennolle, tallenne tulee olla katseltuna ennen työpajaan osallistumista.

Ilmoittautuneet saavat lisätietoa työpajojen käytännön asioista lähempänä työpajoja.

Tietosuojaseloste

Koulutus on osa Meijän perhe liikkeellä -hankkeen koulutussarjaa.

Kulttuuri liikuttaa -koulutuksen tallenne, 24.3.2022


Lisätietoja

Kaisa Koivuniemi

Kaisa Koivuniemi

Terveyden edistämisen asiantuntija Liikunnan ja terveyden tutkimus +358504432352 kaisa.koivuniemi@jamk.fi

Kaikki Likesin yhteystiedot