Hyvää tarkoittavat muurit – onko niitä?

Sanan ”kotoutuminen” käyttäminen liikuntapolitiikan argumenttina on hyvistä tarkoitusperistään huolimatta mutkikasta. Yhtäältä sen käyttö vaatii täsmennystä ja toisaalta siitä pitäisi luopua kokonaan, kirjoittaa Hanna-Mari Peotta.

Tässä tekstissäni ihmettelen inklusiivisen liikuntatoiminnan tutkijana, kuinka sanat ja kielenkäyttö luovat ja uusintavat sosiaalista todellisuuttamme. Olen työurani aikana tarkastellut liikunnan harrastamista niin sanottujen ulkopiiriläisten näkökulmasta, joille liikuntatoimintaan osallistuminen ei ole itsestäänselvyys. Sisäpiiri ja ulkopiiri eivät ole absoluuttisia totuuksia vaan sosiaalisesti tuotettuja.

Tässäpä esimerkki: ulkomaalaistaustaiset henkilöt harrastavat liikuntaa kotoutuakseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Kantaväestön liikkuminen on puolestaan terveyden edistämistä tai sairauden poistamista. Näin liikunnan tavoitteet ovat eriytyneet valtionhallinnon edistämistoimenpiteissä 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Sanan kotoutuminen käyttäminen liikuntapolitiikan argumenttina on hyvistä tarkoitusperistään huolimatta mutkikasta. Yhtäältä sen käyttö vaatii täsmennystä ja toisaalta siitä pitäisi luopua kokonaan. Keskeistä on ymmärtää, milloin puhutaan kotoutumisesta liikunnan erityispalveluna sopeutumisen alkuvaiheessa oleville maahan muuttaneille, ja milloin puhutaan inklusiivisen liikuntakulttuurin edistämisestä, johon kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua.

Kotoutumisen ja liikunnan hankala suhde

Liikunnan puolestapuhujat ovat aina perustelleet liikunnan hyödyllisyyttä kussakin ajassa yhteiskunnallisesti merkittävillä argumenteilla. Kotoutumisen määrittäminen liikunnan tavoitteeksi monimuotoistuvassa Suomessa onkin hyvin ymmärrettävää. Liikunnan hyödyntäminen kotouttamisessa ja kotoutumisessa kytkeytyy tiukasti voimassa olevaan kotoutumislakiin. Lisäksi tutkimustulokset ja käytännön kokemukset ovat osoittaneet, että liikuntatoimintaan osallistumisella voi olla kotouttava vaikutus. Mikä on siis ongelma liikunnan ja kotoutumisen hyvin perustein solmitussa suhteessa?

”Muodostuu kahtiajako, jossa me terveysliikkujat ja he kotoutujat eivät mahdu samaan liikunnan sisäpiiriin. Kahtiajaolla osoitetaan tahattomasti, kuka on norminmukainen ja kuka poikkeava.” 

Maahan muuttaneiden luokittelu omaksi liikkujien (ja kotoutujien) porukaksi rakentaa muuria kantaväestön ja ulkomaalaistaustaisten välille. Muodostuu kahtiajako, jossa me terveysliikkujat ja he kotoutujat eivät mahdu samaan liikunnan sisäpiiriin. Kahtiajaolla osoitetaan tahattomasti, kuka on norminmukainen ja kuka poikkeava. Poikkeavan kontolle lankeaa kokemus toiseudesta. Tässä mennäänkin pieleen, sillä yksi liikunnan keskeinen sosiaalinen tavoite on yhteisen sisäryhmän ja kattoidentiteetin muodostuminen eri väestöryhmien välillä. Toiseutta ei siis luoda pelkästään rumilla puheilla ja katseilla liikuntapaikoilla ja pukuhuoneissa. Myös institutionaaliset puhetavat ja käytännöt tuottavat sitä. Nämä puhetavat valuvat pahimmillaan toimintatavoiksi käytännön työhön, jolloin liikuntapalveluiden asiakkaat jaotellaan joko tyypillisiksi tai epätyypillisiksi liikkujiksi.

Hyvää tarkoittava eriyttäminen voi johtaa myös väestöryhmien segregaatioon

Riskinä on, että yksilöä ei kohdata liikunnan kentällä ainutlaatuisena ihmisenä, vaan ryhmäkategorian ja siihen liittyvien stereotypioiden kautta. Ulkomaalaistaustaisuus ihmisen yhtenä ominaispiirteenä ei kerro oikeastaan mitään hänen suhteestaan liikuntaan. Ihminen on samaan aikaan paljon muutakin – erilaisten ominaisuuksien, identiteettien, tarpeiden ja resurssien kokonaisuus vaikuttaa liikunnan harrastamiseen tai vähäiseen liikkumiseen. Pahimmillaan päädytään siihen, että maahan muuttajille organisoidaan erillistä liikuntatoimintaa ottamatta selvää heidän omista tarpeistaan, toiveistaan ja reunaehdoistaan liikunnan harrastamiseen liittyen. Tuloksena muodostuu sosiaalista segregaatiota eli eri väestöryhmät liikkuvat omilla liikunnan kentillään.

Väärinymmärrysten välttämiseksi haluan painottaa, että erillisen liikuntatoiminnan järjestäminen ulkomaalaistaustaisille on arvokasta monestakin syystä: vertaissuhteet ulkomaalaistaustaisten välillä, yhdenvertaisuuden tukeminen positiivisella erityiskohtelulla, turvalliseksi koettu liikuntaympäristö, eri liikuntalajeihin tutustumiset ja liikunnan itseisarvo etunenässä. Olemme havainneet, että joissakin kunnissa alun perin maahan muuttaneille suunnattuihin liikuntaryhmiin on tullut mukaan kantaväestöä, jolloin erillisestä toiminnasta tulikin yhteistä. Tämä mielenkiintoinen havainto on osa meneillään olevaa tutkimustamme inklusiivisesta liikuntatoiminnasta.

”Valitettavan usein termi kotoutuminen ymmärretäänkin väärin tai oikeastaan puoliksi oikein. Se käsitetään vain maahan muuttaneiden ponnisteluiksi yhteiskuntaan sopeutumiseksi.” 

Kotoutumisen kaksisuuntaisuus unohtuu

Maahan muuttaneille ensisijaisesti suunnatuilla ryhmillä ei voi kuitenkaan korvata liikuntaorganisaatioiden perustehtävää yhä moninaistuvimpien kohderyhmien tarpeiden huomioimisessa. Eikä organisaation moninaisuusosaaminen voi olla yhden tai muutaman hanketyöntekijän vastuulla, jotka pahimmillaan lähtevät pois kunnan tai järjestön monikulttuurisuushankkeen päättyessä. Valitettavan usein termi kotoutuminen ymmärretäänkin väärin tai oikeastaan puoliksi oikein. Se käsitetään vain maahan muuttaneiden ponnisteluiksi yhteiskuntaan sopeutumiseksi. Unohtuu kaksisuuntaisen kotoutumisen toinen puoli: yhteiskunnan rakenteissa ja toimintatavoissa tapahtuvat muutokset.

Kotoutumisen erityispalvelut ja yhdenvertaisuuden edistäminen – molempia tarvitaan

Kun puhutaan kotoutumisesta liikunnan avulla, olisi hyödyllistä viitata räätälöityihin erityispalveluihin niille kohderyhmille, jotka tarvitsevat tukea kotoutumiseen. Heitä voivat olla kotoutumisen alkuvaiheessa olevat maahan muuttaneet tai kulttuurisesti kaukaa tulevat ulkomaalaistaustaiset henkilöt. Monissa kunnissa onkin opetus- ja kulttuuriministeriön hanketuella järjestetty liikuntaa esimerkiksi kotoutumiskoulutusten yhteydessä. Tällöin saavutetaan sitä kohderyhmää, joka hyötyy liikunnasta kotoutumisen erityispalveluna. Heillä saattaa olla vaikeuksia osallistua yleisiin liikuntapalveluihin riittämättömän kielitaidon vuoksi. Lisäksi liikunnan kentän toimintatavat ja käytännöt voivat olla niin vieraita, että osallistuminen kaikille suunnattuun toimintaan ei ole kotoutumisen alkuvaiheessa mahdollista.

”Kotoutumisen alkuvaiheen jälkeen maahan muuttaneiden tulisi olla osa kaikille suunnattuja liikunnanedistämistoimenpiteitä, eikä heitä ole tarpeellista eriyttää omaksi asiakasryhmäkseen ulkomaalaistaustaisuuden perusteella.”

Viimeisimmässä tutkimuksessamme kysyin ulkomaalaistaustaisilta naisilta liikuntatoimintaan osallistumisen vaikutuksesta kotoutumiseen. Kysymys aiheutti joissakin haastateltavissa lievästi sanottuna yllättymistä, jopa närkästymistä. He olivat jo kotoutuneet Suomeen ja ärsyyntyivät hyvää tarkoittavan tutkijan lokeroinnista. Kotoutumisen alkuvaiheen jälkeen maahan muuttaneiden tulisi olla osa kaikille suunnattuja liikunnanedistämistoimenpiteitä, eikä heitä ole tarpeellista eriyttää omaksi asiakasryhmäkseen ulkomaalaistaustaisuuden perusteella.

Lue seuraavaksi nämä

Kuvassa näkyyy kävelevän henkilön jalat ja hänen varjonsa.

Liikuntapuheen löysä eettisyys

Eettisyydestä ja eettisestä toiminnasta puhutaan usein kokemuksena, jonka kaikki jakavat ja ymmärtävät samalla tavalla. Liikunnan ja urheilun kenttä ei ole tässä poikkeus. Eettisyydessä on kuitenkin yksilön ja yhteisön kokemuksiin ja moraalikäsityksiin perustuva puoli, joka keskustelussa tulisi huomioida, kirjoittaa Samuli Oja.

Lue lisää

Ratkaisevaa on aktiivinen arki – ulos liikuntakentältä

Liikunnanedistäjien työn vaikuttavuuden esteenä ovat usein liikunnalle annettavat merkitykset liikuntakentän ulkopuolella. Liikunnasta syntyvä mielikuva vaikuttaa siihen, miten liikuntaan ja liikunnanedistäjiinkin suhtautuu, kirjoittaa viestintäpäällikkö Annaleena Aira.

Lue lisää