Valtakunnalliset Porraspäivät liikuttaa väkeä taas marraskuussa

Eduskunta haastaa suomalaiset pois hissistä ja portaisiin

Valtakunnallisia Porraspäiviä vietetään 4.–10.11.2019, ja tänä vuonna myös eduskunta on ilmoittautunut mukaan teemaviikkoon. Suomen ehkä kuuluisimpien portaiden nousijat haastavat samalla kaikki suomalaiset valitsemaan terveytensä ylläpitämiseksi portaat hissin sijaan marraskuun ensimmäisellä viikolla.

Portaiden kutsu on kuultu eduskunnassa ennenkin: Jo vuonna 2009 taloon perustettiin Rappuremmi, joka sitoutui kapuamaan portaita aina kun on tilaisuus. Myös eduskunnan kansainvälisellä osastolla käydään päivittäistä kisaa Portaiden herruudesta.

Valtakunnalliset Porraspäivät on opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön rahoittaman Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelman vuosittainen maksuton tempaus. Sen avulla halutaan kiinnittää huomiota etenkin työyhteisöissä arkiliikunnan terveyttä edistäviin vaikutuksiin. Varsinkin istumatyötä tekevät saavat paljon terveyshyötyjä pienillä valinnoilla, kuten päivittäisellä portaiden nousulla.

– Porraspäivät nostaa esiin liikkumisen hyötyjä, joita voi saavuttaa ilman urheilullisia urotekoja. Portaissa kävely herättää lihakset sekä aineenvaihdunnan lepotilasta, johon keho istuessa vaipuu. Jo minuutinkin mittaisella liikunnalla on suotuisia vaikutuksia, muistuttaa KKI-ohjelman kehittämispäällikkö Miia Malvela.

Kampanjaan voi ilmoittautua mukaan osoitteessa www.porraspaivat.fi. Sieltä voi myös printata tsemppimateriaaleja laitettavaksi vaikka hissin viereen tai portaisiin. Mukaan ilmoittautuneiden kesken arvotaan tuotepaketteja.

Lisätietoja: 
KKI-ohjelma
kehittämispäällikkö Miia Malvela
puh. 050 443 2376
miia.malvela (at) likes.fi

Kolme näkökulmaa arkiliikkumisen hyötyihin

Uusi liikkumisen suositus: Kaikki liike kannattaa

UKK-instituutin julkaisema uudistunut liikkumisen suositus nostaa liikuskelun kunniaan. Se tarkoittaa, että jo muutaman minuutin liikkumispätkät kerrallaan ovat tärkeitä, ja kevyelläkin liikkumisella on terveyshyötyjä.

Päivittäinen portaiden nousu tarjoaa mitä parhaimman tavan liikuskeluun.

Tiedote: Aikuisten liikkumisen suositus: Liikkumalla terveyttä - askel kerrallaan 

Pelastakaa gluteus medius ja maximus!

Pakaralihaksemme eivät ole vain istuintyynyjä! Niillä on tärkeä tehtävä liikkumisessa ja tasapainossa. Paljon istuvalla lonkankoukistaja ja takareiden lihas saattavat lyhentyä ja iso pakaralihas venyä. Tästä voi seurata, että pakara vaipuu ”koomaan”. Tämä saattaa puolestaan aiheuttaa lonkka-, selkä- ja polvioireita. Miten voi itse testata, kiristääkö lonkan koukistaja ja ovatko omat pakarilihakset eli gluteus medius ja maximus hereillä? Entä miten pakaralihaksiin voi saada potkua portaissa?

Lisätietoja: Kunnossa kaiken ikää -ohjelman asiantuntija Kirsti Siekkinen, TtM, ft
kirsti.siekkinen (at) likes.fi, puh. 050 368 5250

Henkilöstöä aktivoidaan rahakannusteiden sijaan liikkumisen mahdollisuuksilla

Portaiden kipuaminen on erinomaista työpaikkaliikuntaa. Suomen Olympiakomitean tuoreessa henkilöstöliikuntabarometrissa todetaan, että rahakannusteiden sijaan työnantajat tarjoavat nykyisin mieluummin mahdollisuuksia liikkumiseen, kuten liikuntavälineitä. Tieto liikkumisen mahdollisuuksista ei kuitenkaan tavoita kaikkia työntekijöitä.

Tiedote: Henkilöstöliikuntabarometri 2019

Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma

KKI-ohjelma kannustaa työikäisiä säännöllisen arkiliikunnan ja terveellisten elämäntapojen pariin. KKI-ohjelma on toiminut vuodesta 1995 lähtien opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella. Ohjelmassa ovat mukana myös liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä Metsähallitus. Ohjelman toteutuksesta vastaa Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES.

www.kkiohjelma.fi

 

 
Jaa sivu: