Liikkumattomuuden lasku kasvaa – uusi raportti julkaistu 

Valtioneuvoston kanslia on julkaissut Liikkumattomuuden lasku kasvaa – vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja heikon fyysisen kunnon yhteiskunnalliset kustannukset -raportin 5.4. Raportin tulosten mukaan liikkumattomuus aiheuttaa Suomelle vuosittain noin 3 miljardin euron laskun, kun laskelmissa huomioidaan terveyden- ja sosiaalihuollon kustannukset, tuottavuuskustannukset, tuloverojen menetys, maksetut työttömyysturvaetuudet ja syrjäytymisen kustannukset.

Raportti on toteutettu UKK-instituutin koordinoimana yhteishankkeena. LIKESin ja UKK-instituutin lisäksi toteuttajina olivat Jyväskylän kauppakorkeakoulu, Puolustusvoimat ja Ramboll Oy. LIKESin ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun tutkija Jaana Kari, tutkimusjohtaja Tuija Tammelin sekä johtaja Eino Havas kirjoittivat LIKESin osuutta tutkimusraporttiin. LIKESin ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun osuus perustuu pääosin Jaana Karin väitöskirjatuloksiin, mutta mukana on myös väitöskirjassa julkaisemattomia tuloksia.

Lisätietoja:

 
Jaa sivu: